|
|
![]() |
|
|
26. elokuuta 2008 Hyvinkään Painiklubi Ry HyPk |
|
|
Nassikkapaini Nassikkapaini on 5-9v tytöille ja pojille tarkoitettua leikinomaista, monipuolista ja erilaista liikuntaa, joka auttaa lasta tuntemaan oman vartalonsa ja sen osat. Nassikkapaini on mainio energian purkamisväline ja tarjoaa tyydytystä kamppailunhalulle. Nassikkapaini on kisailua ja könyämistä yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen puitteissa. Paini kehittää voimia sekä lisää nopeutta ja ketteryyttä. Painiharrastuksella on myös suuri merkitys lapsen emotionaaliselle ja sosiaaliselle kasvulle: paini lisää itseluottamusta, kasvattaa sopeutumista ja erilaisten ihmisten hyväksymistä. Paini opettaa toimimaan sääntöjen mukaan, siinä opitaan myös koskettamaan toista ja hyväksymään se. Painissa opitaan myös keskittymään ja kuuntelemaan ohjeita. Nassikkapainijat voivat oman halunsa mukaan osallistua kuukausittaisiin Symppis-kilpailuihin joissa pääsee mittelöimään taitojaan ja voimiaan naapuriseurojen painijoiden kanssa oikeassa kilpailuympäristössä. Kilpailuihin osallistuminen opettaa käsittelemään henkilökohtaisten voittojen ja tappioiden tunteita ja niihin kannattaa osallistua rohkeasti jo pienemmälläkin harjoittelu-kokemuksella. Rohkeimmat ovat osallistuneet kisoihin samalla viikolla kun ovat aloittaneet harjoittelun! Yhtä lailla kun kaikille painijoille, myös nassikoille puhtaudesta huolehtiminen on tärkeää. Molskille tullaan kynnet leikattuna ja kädet pestyinä sekä välittömästi harjoitusten jälkeen käydään suihkussa. Vain näin voidaan taata terveellinen ja turvallinen harjoitteluympäristö. Lisätietoa iho-kontaktissa mahdollisesti tarttuvasta silsa-sienestä on oheisissa tiedotteissa: Silsa/sieni tiedotteet
Tiedote Nassikkapainijoiden ja Painikoululaisten vanhemmille Paini on kontaktilaji jossa iholla esiintyvät taudinaiheuttajat voivat helposti siirtyä painijasta toiseen, varsinkin pienten nirhaumien tai muiden ihovammojen yhteydessä. Erityisesti vartalo- ja hiussilsaa aiheuttava sieni Trichophyton tonsurans tarttuu herkästi painijalta toiselle sekä muille perheenjäsenille mikäli hygieniasta ei pidetä riittävää huolta. Sienen itiöt kulkeutuvat helposti myös iholta vaatteisiin ja takaisin, joten kotona peseytymisen jälkeen itiöt voivat palata iholle vaatteista jotka olivat päällä harjoituksista palattaessa. Tästä johtuen seuraavat ohjeet otetaan kaikilla painijoille käyttöön seuraavista harjoituksista alkaen
Lisäksi ennaltaehkäisevinä ohjeina suositellaan:
Lisää ohjeita silsan ennaltaehkäisyyn, tunnistamiseen ja hoitoon löytyy Painiklubin web-sivuilta osoitteesta http://www.hyvinkaanpainiklubi.com/. Tiedämme etteivät harjoitushallimme peseytymisolosuhteet ole parhaat mahdolliset, mutta nämä toimenpiteet ovat välttämättömiä kaikkien hyvinvoinnin kannalta. Terveisin, Painivalmentajat sekä HyPK johtokunta
|
|
Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 18. elokuuta 2008